Minun tarinani- irti narsistin naruista

Loppu ja alku 

Olin tullut johonkin päätepisteeseen. En tiennyt, mikä tulisi loppumaan ja mitä eteeni avautuisi. Sen tiesin kuitenkin, että halusin saada selville, mitä sumuisen verhon tuolla puolen olisi. 

Aloitin  Tommy Hellstenin perustaman Ihminen Tavattavissa- koulutuksen kevättalvella 2016, ja oli ensimmäiset lähiopetuspäivät Porvoossa. Jännitti, sillä olin lukenut Tommyn kirjoja, ja nyt hän tulisi pitämään meille luennon narsismista. Olin kuullut sanan, mutta en ollut varma, mitä se tarkoitti. Heti luennon alettua tuntui kuin valtava punainen, raskaasta satiinista valmistettu esirippu olisi vedetty edestäni. Näin koko elämäni näyttämöllä ja ymmärsin, miksi olin voinut niin huonosti. Olin sairastanut masennusta melkein koko avioliittoaikani- 14 vuotta- ymmärtämättä miksi. Luulin sitä synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Diagnosoin itseni myös erityisherkäksi, joka nyt vain reagoi stressiin helposti eikä kestä asioita niin kuin muut ympärilläni. Vihdoin selittämätön, ahdistunut ja sisällyksetön elämä sai syyn- narsismi. Se oli tuhota minut ja minuuteni.

 Irti narsistista

Noiden Porvoon päivien jälkeen päätin irrottautua narsistin kahleista lopullisesti. En tiennyt tarkoin, miten, mutta tiesin, että helppoa se ei tulisi olemaan. Ilmoitin narsistille, joka sattuu olemaan kolmen lapseni isä, että en halua enää olla häneen puhelinyhteydessä, vaan kaikki kommunikointimme lasten asioissa tapahtuisi tästä eteenpäin sähköpostin välityksellä. Tämä sai hänet raivon valtaan ja hän epäilikin, että nykyinen miesystäväni oli sekoittanut pääni. Viestintämme oli ollut päivittäistä, narsisti lähetti minulle lukuisia viestejä, aivan mitättömimmistäkin asioista ja yhä useammin puhelut ja viestit olivat riitaisia, ja lapsemme joutuivat kuulemaan niitä. Ei enää. Enää hän ei sanele, milloin ja miten pitää minuun yhteyttä.

Sovittelua narsistin tapaan

Irtiotto narsistista sai hänet raivon valtaan. Hän halusi puida asiaa perheasiain sovittelussa lastenvalvojien luona, missä kävimmekin kaksi kertaa. Noina kertoina hän valitti, kuinka en suostunut enää kommunikoimaan hänen kanssaan millään tavalla tai keskustelemaan lasteni asioista hänen kanssaan. Hän ei hyväksynyt sähköpostia viestintämuotona. Toisen kerran jälkeen sanoin, etten halunnut enää jatkaa sovittelua, koska asiat eivät edenneet mihinkään ja riitely vain jatkui. 

Tämän jälkeen muutimme rakkaan puolisoni kanssa maalle. Halusin konkreettisesti katkaista naruni häneen ja keskittyä uuteen perheeseeni rauhassa ilman jatkuvaa uhkaa narsistista. Emme ehtineet asua uudessa ihanassa kodissamme kuin kaksi viikkoa, kun postilaatikkoon kolahti kirje käräjäoikeudesta. Narsisti halusi kanssani tuomioistuin-sovitteluun eli folloon. Syynä oli hänen mukaansa muuttomme maalle ja lapseni koulunkäynnin vaikeutuminen pidentyneen koulumatkan takia. Myöhemmin ymmärsin, että todellinen syy oli tarve hallita lapseni ja minun elämää.

Suostuin tuomioistuinsovitteluun, koska pelkäsin. Pelkäsin vastustaa narsistia. Pelkäsin, että jos kieltäytyisin, jotain pahempaa olisi edessä ja minut leimattaisiin hankalaksi äidiksi, joka ei ajattele lapsensa parasta. Koko folloon suostuminen oli virhe, sillä se oli täydellinen farssi. Paikalla olivat lisäkseni avustajani, narsisti ex- puolisoni, tuomari sekä sosiaalityöntekijä. Follon tarkoituksena kaiketi on, että osapuolet neuvottelisivat sovinnollisessa hengessä lapsen asioista, mutta näin ei meidän tapauksessamme käynyt. Koin olevani syytettyjen penkillä, ja sainkin selittää tuomarille ja sosiaalityöntekijälle tarkoin, miksi olin muuttanut maalle ja tarkoituksellisesti aiheuttanut lapsen elämään näin suuren muutoksen. Tuntui, että sekä narsistin, että tuomarin ja sosiaalityöntekijän syyttävä sormi osoitti minua: Miksi hylkäsit tämän lastesi isän- miksi lähdit rakkaasi perään ja rikoit perheesi? Nyt joudut kantamaan seuraukset siitä.

Minulle tehtiin selväksi, että minulla ei olisi mitään perusteita lähihuoltajuudelle, vaan että lapsen osoite olisi paras muuttaa isän luokse koulupaikan säilyttämiseksi. Asianajajanikin oli yllättäen samaa mieltä asiasta, vaikka olinkin ennen neuvottelua korostanut hänelle, että en suostu lähihuoltajuuden siirtoon. Tämä hetki on ollut huoltajuuskiistassamme kaikkein kriittiisin, jolloin tein totaalisen väärän päätöksen. Suostuin lähihuoltajuuden siirtoon, vaikka olin päättänyt toisin. Oma tahto eikä puolisoni tuskallinen huuto pystyneet estämään pahinta mahdollista virhettä.

Tätä asiaa olen katunut siitä lähtien, mutta olen ymmärtänyt myöhemmin, miksi toimin niin. Vuosikaudet olin elänyt alistettuna narsistin kanssa,  ja koin tuossa tilanteessa valtavaa sosiaalista painetta ja pelkoa. En uskonut itseeni ja siihen, että olen hyvä ihminen ja erinomainen äiti vaan hylkäsin itseni ja oman sisäisen ääneni. Annoin narsistin voittaa niillä keinoin, joita hän osasi parhaiten käyttää- manipuloimalla sekä uskomalla hänen valheisiinsa ja tyhjiin lupauksiin.

Huoltajuusoikeudenkäynti

Luulin, että taistelu nuorimmaisesta lapsesta päättyisi folloon. Luulin väärin. Kesäkuussa 2018 menimme rakkaan puolisoni kanssa naimisiin.  Onneni sinetöinti oli myös sinetti narsistin raivolle. Minulla ei ollut mitään oikeutta olla onnellinen, vaan narsisti oli päättänyt tehdä kaikkensa tehdäkseen elämästäni helvettiä. Ja tämän kaiken hän teki lapsen edun varjolla. 

Kolme kuukautta hääpäivämme jälkeen postilaatikkoon kolahti narsistin yksinhuoltajuushakemus käräjäoikeudelle. Lukiessani hakemusta pelko salpasi hengityksen. Hakemus oli narsistin itsensä laatima 8-sivuinen kirjelmä täynnä valheita ja perättömiä syytöksiä. Pian asia eteni valmisteluistuntoon, missä selvisi, että prosessi kestäisi kokonaisuudessaan melkein vuoden ja joutuisimme laajaan olosuhdeselvitykseen. Tuntui absurdilta, että meidän kotimme ja perheemme joutuisi luupin alle tarkasteltavaksi. 

Vaikka narsistin hakemuksessaan meihin kohdistamissa syytöksissä ei ollut mitään todenperää, tiesimme, että tarvitsisimme hyvän asianajajan itsellemme. Tähän saakka meillä oli ollut jo kolme asianajajaa, joilla ei valitettavasti ollut minkäänlaista käsitystä narsismista. Yksi asianajaja jopa edusti lakitoimistoa, jonka piti olla erikoistunut narsismiin. Tuttavan kautta saimme kuitenkin suosituksen eräästä maineikkaan lakiasiaintoimiston asianajajasta, ja jo heti ensitapaamisella tuntui, että vihdoin joku ymmärsi, mistä oikein oli kyse. Vaikka tuleva oikeudenkäynti ja lapsen menettämisen pelko lamaannuttivatkin, oli luottavainen olo, kun tiesi, että asiaamme oli ajamassa erittäin pätevä henkilö. Hänelle olemme kiitollisia asiamme hyvästä hoidosta, ja siitä, että hän myös tänä päivänä auttaa yrityksemme asiakkaita.

Olosuhdeselvitys useine tapaamisineen narsistin kanssa, sekä oikeudenkäynti elokuussa 2018 olivat elämäni raskainta aikaa, enkä olisi koskaan uskonut, että selviäisimme siitä. Parisuhteeni oli koetuksella, ja perheemme lapset jännittivät, mitä tulisi tapahtumaan. Sekä olosuhdeselvitys, että oikeudenkäynti päättyivät meidän kannaltamme hyvin. Uskoimme perheeseemme ja rakkaudelliseen yhteishenkeemme. Kun on oma itsensä, avoin ja totuudellinen, asiat menevät hyvin. 

Narsistilla ei ollut asianajajaa, ja hänen esiintymisensä omana asianajajanaan oli paikoin todella noloa seurattavaa. Käräjäoikeus totesi yksimielisesti, ettei narsistin yksinhuoltajuushakemukselle ollut minkäänlaisia perusteita. Hänelle myös määrättiin soittoaika, koska hänen kontrolloiva ja pakonomainen päivittäinen soittelunsa lapselleen oli aihettanut tälle ahdistusta. Häntä myös varoitettiin kontrolloimasta minun ja lapseni elämää ja käskettiin jättää meidät rauhaan, mitä hän ei ole tänä päivänäkään vielä tehnyt. Vieläkin saamme kuukausittain sähköposteja, missä hän syyttää minua samoista asioista, mistä tähänkin saakka. Tämä kierre jatkuu, eikä siihen yhteiskunta valitettavasti pysty puuttumaan millään lailla. Vuosien kokemukseni mukaan narsistille ei pidä vastata mihinkään viesteihin, jollei kyseessä ole jokin aivan välttämätön, lapsen huoltoon liittyvä asia. Itse hoidan yhteydenpidon narsistiin asianajajani välityksellä.

Nukkemestari

Narsistista irrottautuminen tarkoitti minulle, että aloin arvostaa omia rajojani, joita en siihen saakka ollut tiennyt olevankaan. Narsistin käyttäytyminen on yleensä täysin rajatonta ja hän toimii useimmiten häikäilemättä omien päämääriensä mukaisesti. Hän on kuin marionettiteatterin näyttelijä, joka vetelee puisia nukkeuhrejaan naruista juuri niinkuin haluaa. Minäkin tottelin häntä ja hänen hoviaan kuuliaisesti. Kasvoillani jähmettynyt naamio, jonka pitämistä muuttumattomana olin harjoitellut vuosikaudet. Ei saa tuntea, ei surra, ei vihata, ei iloita, vaan näytellä sitä, mitä hän halusi. Tuskallisinta tässä oli se, että olin siirtänyt tätä mallia myös omille lapsilleni kasvattaessani heitä narsistin kanssa. Toipumisessani on ollut tärkeintä tutkia itseään ja käyttäytymismallejaan kriittisesti. Tämä on onnistunut hyvän terapeutin ja rakkaan puolisoni avulla. Totuudellisuus on johtanut siihen, että useita läheisiä perhe- ja ystävyyssuhteita on särkynyt, mutta uusia, syvempiä on myös syntynyt.

Hän vie kaiken, myös lapsesi

Syksyinen huoltajuusoikeudenkäynti liittyi siis nuorimman lapseni asioihin. Minulla on myös kaksi vanhempaa lasta, jotka molemmat ovat jo täysi-ikäisiä. Nämä lapset olen joutunut hyvästelemään mielessäni, sillä heidät narsisti on vieraannuttanut minusta. Vanhimmasta lapsestani en ole kuullut mitään yli kahteen vuoteen, keskimmäisestä kohta puoleentoista vuoteen. Heidät narsisti on saanut puolelleen manipuloimalla, valehtelemalla ja lahjomalla. Narsistinen vanhempi ei kykene aitoon läheisyyteen tai läsnäoloon saati rakkauteen, mitä lapsi oikeasti tarvitsisi. Sen sijaan narsistivanhempi ostaa lastensa lojaaliuden peleillä, matkoilla, hienoilla vaatteilla ja varusteilla, elokuvilla jne. Narsisti ei kykene pysähtymään tai kysymään lapseltaan aidosti: Mitä sinulle kuuluu? Hän ei kykene ottamaan lapsensa tunteita vastaan, koska hän ei niitä pysty itsekään aidosti näyttämään. Narsistin lähipiiri on vain kauppatavaraa, joka potkaistaan pois, jos se ei ole narsistille uskollinen tai ei hyödytä narsistia millään tavalla. 

En olisi koskaan uskonut, että joudun luopumaan lapsistani. En olisi koskaan uskonut, että tekisin lapsia ihmisen kanssa, joka kykenee tällaiseen pahuuteen, ja joka nauttii aiheuttamastaan tuskasta. Tätä piinaa on jatkunut erostani saakka, jo 8 vuotta. Olen riimitellyt runoja menetetyille lapsilleni ja jutellut heille mielessäni. Olen kutonut villasukkia heille, joita en ole tohtinut lähettää. Olen kertonut heille viestein, että rakastan heitä- saamatta mitään vastausta. Jos kohtaisin heidät nyt vuosien jälkeen, en tiedä, mitä sanoisin. Sanat takertuvat kurkkuuni…Tälle kauheudelle ei ole sanoja… Sen tiedän kuitenkin, että rakastan lapsiani. Tiedän myös, etten enää alistu. En kenellekään, en edes omille lapsilleni. 

admin Uncategorized